Puhe Pohjois-Karjalan Sotaorpojen kirkkopyhän
Markku Ojanen SELVIYTYJIÄ JA KUKOISTAJIA – Yhteinen onni – paras onni Puhe Pohjois-Karjalan Sotaorpojen kirkkopyhänä Rääkkylässä 13.10.2013. Otteita puheesta.
Olen juuri saanut painokuntoon sotaorpojen elämää käsittelevän tutkimuksen. Eikö ole ihmeellistä, että tällaisia tutkimuksia ei ole lainkaan tehty toisen maailmansodan sotaorvoista? Kertooko se siitä, että sotaorpojen olemassaolo on unohdettu? Kirjan nimeksi tulee Selviytyjiä ja kukoistajia. Kohta käy selväksi, miksi tällainen nimi on valittu.
Jo vuosia sitten törmäsin psykiatrien ja psykologien laatimiin kirjoituksiin, joiden mukaan poikien kehitys häiriintyy pahasti, jos isä puuttuu. Muistan äitini lukeneen tällaisia kirjoituksia. Hän otti ne pahakseen. Jos isättömien poikien kohtalo on tällainen, puolet sotaorvoista on menetetty. Tyttöjen kohtaloa ei sentään samalla tavalla ole surkuteltu. Psykologia ja psykiatria korostivat kilvan niitä vaaroja, johon isän tai äidin puuttuminen johtaa.
Me sotaorvot emme halua väittää, että juuri meidän kohtalomme olisi erityisen tuskallinen verrattuna niihin, jotka muista syistä ovat menettäneet toisen vanhempansa. Avioerotkin voivat johtaa toisen vanhemman menettämiseen. Kuitenkin sodan aikana tapahtui monia muita vaikeita asioita, joilla myös on vaikutusta lapsen kehitykseen.
Palaan kirjan nimeen. Selviytyminen ja kukoistaminen ovat molemmat myönteisiä sanoja. Kun joku on kokenut vaikeita asioita ja siitä huolimatta pärjää elämässään, se on aina hieno asia. Silti haavoja voi jäädä. Kenties varautuneisuutta, herkkyyttä, joskus katkeruuttakin, mutta ote elämästä on silti ollut vahva. Sotaorvot ovat tehneet paljon työtä, perustaneet perheitä ja osallistuneet monin tavoin yhteiskuntamme kehittämiseen. Kun jalka katkeaa pahasti, se harvoin paranee aivan ennalleen. Sama pätee myös vaikeisiin kokemuksiin.
Miksi käytin sanaa kukoistaja? Kyseessä on hyvin tuore sana psykologiassa, sillä tutkimus on tähän asti painottanut kielteisiä puolia. Tarjolla on valtavasti kirjallisuutta masennuksesta, ahdistuksesta, oireista ja ongelmista, mutta paljon vähemmän myönteisistä asioista. Kuitenkin ihmisten sitkeys, kestävyys ja kyky voittaa ongelmia on aivan ihmeellinen. Ihmiset ovat kestäneet jopa keskitysleirien hirvittäviä kokemuksia. Sieltä tullaan sairaana, heikkona ja hauraana, mutta monet ovat toipuneet ja päätyneet puhumaan elämän tarkoituksesta, toivosta ja rakkaudesta.
Kukoistaja löytää elämästä jotakin uutta. Hän tajuaa lähimmäisyyden, osoittaa myötätuntoa, haluaa antaa ja tuntee kiitollisuutta siitä, että saa olla kohtalotoveriensa tukena. Uskon, että tunnemme kaikki tällaisia kukoistajia. He vahvistavat uskoamme ihmisiin. Olemme heistä kiitollisia.
Isän tai äidin puuttumista on tutkittu paljon, vaikka sotaorpoja ei olekaan tutkittu. Niistä käy ilmi kaksi asiaa:
1. Olennaista on se, että lapsen elinympäristö on riittävän turvallinen. Jos vanhempien menetyksen seuraukset olisivat aivan kauheita, maailmassa olisi miljoonia ihmisiä, joiden kohtalot olisivat todella surkeita.
2. Kielteisten asioiden kasautuminen on se, joka vaikeuttaa elämänotetta. Tällaista kasautumista oli paljon myös sotaorpojen lapsuudessa. Moni joutui pakenemaan Karjalasta, joku oli sotalapsena Ruotsissa, jotkut menettivät myös äitinsä. Ajat olivat niukkoja ja isän puuttuminen saattoi johtaa suoranaiseen köyhyyteen. Osa koki kiusaamista joko vaatteittensa tai luonteensa vuoksi. Tartuntataudit olivat tuolloin yleisiä.
Vaikeuksien kasautuminenkaan ei läheskään aina murra ihmistä, vaikka usein tuottaa kielteisiä tunteita. Onneksi elämässä on vastavoimia, jotka kantavat ja nostavat meitä. Oma äitini oli upea ihminen. Hän ymmärsi ja tuki minua. Hän kannusti minut koulutielle. Monilla teistä oli tutkimukseni mukaan samanlaisia kokemuksia.
Äiti oli – nyt arvioiden – tarmokas, voimia oli löydettävä, hän sanoi meille lapsillekin, että ”mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta, Hän pitää meistä huolen.
Äitini kasvatti ja koulutti vanhemman sisareni ja minut hyviin ammatteihin silloisessa Suomessa, eikä koskaan esittänyt mitään omaa elämäänsä koskevia vaatimuksia tai edes toiveita. Hän ei myöskään ollut katkera, eikä kylvänyt meihinkään tällaisia ajatuksia.
Kunnioitan suuresti äitini tarmoa viisautta ja osaamista. Useat muutot paikkakunnalta toiselle ja asunnosta toiseen tapahtuivat lasten koulutusta ajatellen.
Äidit olivat sitkeitä ja uhrautuvia. Heille olemme kiitollisia. Osa äideistä meni uusiin naimisiin ja orpo sai itselleen hyvän ja kunnollisen isän. Aina tuo uusi isä ei ollut paras mahdollinen. Hänkin oli tavallisesti kokenut sodassa kovia, mikä saattoi näkyä ankaruutena ja runsaana alkoholinkäyttönä.
Hyvin tärkeä asia oli Suomen nopea vaurastuminen. Se nosti meidän kaikkien elämisen laatua. Pääsimme kiinni työelämään, rakastuimme, menimme naimisiin ja saimme omia lapsia. Toivottavasti olette voineet antaa lapsillenne sitä hellyyttä, mitä vaille ehkä itse olette jääneet. Ainakin minä koin omat poikani suurena Jumalan lahjana. Kun olin jäänyt täysin vaille hyvän isän malleja, saatoin luoda omat mallini ilman mitään paineita. Nyt monien ilona on isovanhemmuus.
Olen samaa mieltä erään paljon vaikeuksia kokeneen psykologin kanssa. Hän edustaa aivan uutta näkökulmaa verrattuna alun pessimistisiin kuvauksiin:
Joudumme usein kysymään, miksi elämä on niin vaikeaa. Miksi minulle on käynyt näin? Vastaus kuuluu, että elämä on vaikeaa sen vuoksi, että voisimme olla aidompia, tosia ja kokisimme elämässä mielekkyyttä. Jatkaisin tästä näin: Ja että voisimme löytää toisen ihmisen ja jakaa murheemme ja ilomme hänen kanssaan. Juuri tässä kohtalotoverit ja -sisaret ovat kallisarvoisia.
Myös Äiti Teresan ajatus sopii jatkoksi:
On olemassa jokapäiväisen leivän nälkää ja on olemassa rakkauden, ystävällisyyden ja keskinäisen kunnioituksen nälkää. Tämä juuri on sitä suurta köyhyyttä, josta nykyajan ihmiset niin kovasti kärsivät.
J.K. Kirjani Selviytyjiä ja kukoistajia – Tutkimus sotaorpojen elämästä ja hyvinvoinnista tulee painosta aivan lähipäivinä. Kaatuneiden omaiset on pääosin maksanut painatuskulut, joten kirjaa voidaan myydä hyvin edullisesti. Kirjan tekeminen on lahjani kohtalotovereilleni. Kirjasta lähetetään tarkemmat tiedot jokaiseen sotaorpoyhdistykseen, joiden toivon osallistuvan kirjojen myyntiin.